Kehitysyhteistyö Peru

peru

Vuoden 2003 alussa Suur-Helsingin Seurakunta sai hoitaakseen Via Dolorosa -järjestön vuonna 2000 aloittaman kehitysyhteistyöprojektin Perussa Cuscon provinssissa, Limatambon kunnassa Playa Saucedan köyhässä intiaanikylässä.

Kehitysyhteistyöprojektimme toimi Limatambossa olevan perulaisen Casa Del Aguila -orpokotiyhteisön yhteydessä. Projektimme tavoitteena oli aikaan kestävää kehitystä siten, että orpokodin lasten ja ympäröivien kylien ihmisten elämisen ehdot paranevat pysyvästi koulutuksen ja paremman terveydenhuollon avulla.

Projektiin saimme tukea Suomen Ulkoministeriön Kehitysyhteistyövaroista yhteensä noin 154.700 €. Suomalaisen kansalaisjärjestön (Via Dolorosa ja Suhe) rahoitusosuus on ollut 38.700 € ja paljon monien vapaaehtoisten työtä. Hankkeeseen kuului peruskoulun rakentaminen monitoimiluokkineen (ompelu- ja neulekoneineen, puutyön ja teknisen työn työkalujen, koneiden ja tietokoneiden hankkiminen), terveysaseman rakentaminen ja klinikka-auton hankkiminen ja mobiiliklinikan toiminnan käynnistäminen. Koulu on toiminut huhtikuusta 2002 lähtien ja terveysasema toukokuusta 2004. Erilaisia elämäntaitokursseja, opettajien täydennyskoulutusta ja terveyspromoottoreiden koulutusta on järjestetty vuodesta 2002 alkaen.

 lisatietoaperu
Järjestömme edustajina Perussa toimivat Eeva Katila-Tacza vastaten terveydenhuollon kehittämisestä ja Carlos Tacza opettajien täydennyskoulutuksesta. Suomen Ulkoministeriön tukema hanke päättyi vuoden 2005 lopussa, mutta työ jatkuu ja laajenee paikallisten johdolla. Seurakuntana tuemme edelleen Carlos ja Eeva Taczaa ja koulun toimintaa sekä orpokotia kummilapsiohjelman kautta. Esikoulua varten on valmistumassa oma rakennus ja koulun laajennustyöt on aloitettu koulun käydessä pieneksi (12/2005 oppilaita oli jo 196). 

Varsinaisen kehitysyhteistyöhankkeen päätyttyä teetimme ulkopuolisen arvion sen vaikutuksista paikallisen väestön elämään. Arvioinnin suoritti maa- ja metsätaloustieteen tohtori Teija Reyes tiiminsä kanssa.

Lue lisää hänen arvioinneistaan täältä.